Hirsitalojen historiaa

Hirsirakentaminen on tärkeä osa Suomen rakentamisen ja asumisen historiaa.
Tarkastellaan lyhyesti, mikä on ollut hirsirakentamisen historia ja kehityspolku nykyhetkeen.

Hirsitalot ennen ja nyt

Suomesta löytyy yli 500 vuotta vanhoja hirrestä rakennettuja taloja ja kirkkoja. Vanhimmat arkeologiset löydöt kertovat, että jo ennen 1000-lukua suomalaiset ovat käyttäneet hirsiä kootessaan silloisiin asumuksiinsa hirsiä päällekkäin. Suomalaisen hirsirakentamisen kehitystarina on pitkä ja mistään muusta rakentamisen tavasta ei ole vastaavaa kokemusta ja historiaa.

Kun katsoo nykyajan hirsirakennuksia, niiden upeaa suunnittelua ja massiivipuisia ratkaisuja, ei ole ihme, että niiden rakentamisen suosio kasvaa. Hirsirakennukset ovat vakiinnuttaneet uudestaan asemansa selkeänä osana suomalaista rakentamista. Omakotitaloja, kouluja, päiväkoteja ja muita julkisia rakennuksia rakennetaan yhä useammin hirsirakenteisina. Vuonna 2020 lähes joka neljäs uusi omakotitalo oli hirsitalo.

Perinnehirsitalo 159 Perinnehirsitalo 159

Hirsikodat (n.600-900-luku)

Ensimmäiset hirsirakennukset olivat vain kotia, joissa maata vasten salvottiin muutama hirsikierros matalaksi kehikoksi. Varhaisimmat hirsirakennusten arkeologiset löydökset ovat ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen lopulta, eli noin 1000–1500 vuoden takaa. Ahvenanmaalta ja Laatokan alueelta löytyneistä jäännöksistä voidaan hahmottaa rakennuksen keskeltä tulisijan paikka ja sivustoilla eri puolilla olevat ihmisten ja eläinten alueet. Näissä rakennuksissa kattoa kannattelivat pystyssä olevat pylväät, joiden varaan oli nostettu tukipuita. Katemateriaalina toimivat tuohi ja turve.

Rauta-ajan savupirtit (n.1000-luku)

Ensimmäiset löydökset varaamalla tehdystä hirsirakennuksesta ovat 1000-luvulta. Salvosrakenteen avulla rakennettiin varsinaisia hirsitaloja. Esimuoto nykyisen kaltaisille hirsitaloille oli saavutettu. Ensimmäiset rauta-aikaiset rakennukset olivat savupirttejä, joissa oli maalattia, savella tiivistetyt hirsiseinät, yksi ovi, pienet luukut ikkunoina ja tuohi-turvekatto. Kurkihirren, muutaman katto-orren ja riukujen varaan ladottiin turve- ja tuohikate.

Lämmitys tapahtui kiukaan tyyppisellä tulisijalla, jonka päällyskivet oli tiivistetty savella. Savu kertyi korkean hirsikehikon yläosaan. Savu johdettiin ulos puisen lakeisen kautta, josta tuli huoneeseen luonnonvaloa. Pimeään aikaan sisällä poltettiin päreitä (puisia lastuja) valaistukseksi. Savupirtti oli melko yleinen asumismuoto Suomen syrjäseuduilla vielä 1900-luvun alussa.

1500-luvun paikkeilla tulivat Suomeen ensimmäiset savupiipulliset rakennukset ja lasi-ikkunat. Kun savunpoisto tehostui tuli varsinkin kamareista matalampia ja välikatto muuttui tasaiseksi. Perushuoneena pysyi tupa, jossa valmistettiin ruoka, syötiin, tehtiin käsitöitä ja nukuttiin. Tämän rinnalle tuli kuitenkin erillisiä huoneita, esim. isäntäväen makuukamari, vierashuone ja isommissa taloissa sali.

Talonpoikaistalot (1600 ja 1700-luku)

1600-luvulla sali oli jo kaikissa säteritiloissa (verovapaa tila, joka varusti ratsusotilaan armeijaan). Sali oli ensimmäinen huone, joka sai kaakeliuunin. Aluksi ne olivat suoralla ulos vievällä hormilla, mutta 1800-luvun lopulla yleistyi nykyisen kaltainen paloilman kierrolla varustetut uunit.

Talontarkastussääntö vuodelta 1681 määräsi, että yhden manttaalin (1600-luvun verotusyksikkö) kokoisilla talonpoikaistiloilla miespihaan kuului tupa kamareineen, isoissa taloissa vierastupa sekä ruoka- ja jauhoaitta, kärryvaja, porttiliiteri ja käymälä. Karjapihaan tuli sijoittaa talli, navetta, lammasnavetta, sikala ja ladot. Saunat ja kuivatushuoneet piti tehdä ydinpihan ulkopuolelle.

Kaikkina aikoina on varallisuuden ja tarpeiden mukaan rakennettu eri tarkoituksiin erilaisia tiloja. Vaatimattomissa yksitupaisissa rakennuksissa on ollut vähintään porstua, mutta suuremmissa taloissa lisäksi parikin kamaria.

Työväen ja porvarien talot (1800-luku)

Teollistumisen käynnistyttyä Suomessa 1800-luvun puolivälissä, alettiin hirrestä rakentaa uudentyyppisiä kaupunkirakennuksia porvariston tarpeisiin. Perusratkaisu ei ollut enää maalaismainen tupa, vaan enemmän karoliinista pohjaratkaisua hyödyntävä malli, jossa asunnossa oli seurustelutilat, makuutilat ja keittiö.

Vuosisadan loppua kohden rakennustekniikka mutkistui ja kansallisromantiikan hengessä taloissa oli kiemurtelevia portaita, ulokkeita ja torneja. Myös asuinkerroksia tai tasoja saattoi olla useita. Varakkaiden porvarien rakennusten rinnalla syntyi tehtaiden yhteyteen työläiskortteleita. Hirsirakennukset olivat isoja, jopa kahdeksan perheen hirsisiä “kasarmeja”. Asunnoissa oli perhettä kohden huone ja keittiö. Pesutilat ja vessat olivat pihan perällä.

Teollisen hirsitalon kehitys (1900-luku)

Erilaisia hirsirakennuksia rakennettiin pitkälle 1900-luvulle. Vuosisadan alussa esiteltiin rankarunkoisen talon, jossa rungon eristeenä oli sahanpuru. 1940-luvun jälleenrakennusajan talojen ohjeissa esiteltiin rankarunko, mutta silti moni rintamamiestalo on kuitenkin hirrestä tehty. Hirsitalo osattiin rakentaa ja siihen luotettiin. Esivalmistus tuotannossa oli aluksi vain hirren höylääminen. Tappireiät ja nurkkalukot tehtiin edelleen käsin. Höylähirsi oli ensimmäinen teollisesti valmistettu hirsituote.

Tuotteet kehittyivät nopeasti ja 1960-luvulla hirsiprofiili ja nurkkalukko olivat lähes nykyisen kaltaisia. Suomalaisen teollisesti valmistetun hirsituotteen vienti alkoi laajemmin vuonna 1958, kun suomalainen hirsisauna esiteltiin Brysselin maailmannäyttelyssä. Teollisen valmistuksen kehittely keskittyi pitkään tuotannon kehittämiseen ja tehostamiseen ja itse hirsi jäi vähemmälle huomiolle. Kun hirsituotanto saatiin kehitettyä tehokkaaksi hirsien ja hirsitalojen kehitys alkoi nopeutua.

Hirsitalot nykyään (2000-luku)

Hirsitalojen kehitys on ollut nopeaa, erityisesti viimeiset 20 vuotta. Nykyään on laaja valikoima erilaisia hirsituotteita joista rakentaja voi valita. Yleisimmät hirsityypit ovat lamellihirsi, joka liimataan pienemmistä kappaleista sekä perinteinen massiivihirsi, jossa lamelliliimausta ei ole.

Kaikissa eri tavalla toteutetuissa hirsirakennuksissa huomioidaan nykyaikaiset rakennusmääräykset. Esimerkiksi lämmöneristysvaatimukset hirsitalossa ratkaistaan hirren paksuutta kasvattamalla ja kompensoinnilla muissa rakenneosissa, kuten ikkunoissa, ovissa ja eristevahvuuksissa. Ainoastaan seinän paksuus ei ole määräävä tekijä, vaan rakennuksesta lasketaan kokonaislämmöneristävyys.

Arkkitehtuuri ja laadukas rakennesuunnittelu ovat suuressa roolissa nykyaikaisen hirsitalon kehityksessä. Erityisesti ikkunapintojen pinta-ala on ollut viime vuosina selkeässä nousussa ja nykyiset hirsirakennukset ovatkin erityisen avaria ja valoisia.

Hirsitalo – turvallinen ja terveellinen valinta

Hirsitalojen suuri vahvuus on massiivinen ja yksiaineinen seinärakenne. Puun kyky sitoa ja luovuttaa sisäilman kosteutta antaa hirsitalolle sen ominaisen miellyttävän sisäilman. Viimeaikaiset tutkimukset puun antibakteerisista ominaisuuksista ovat lisänneet edelleen kiinnostusta hirsirakentamiseen. Aito massiivinen perinnehirsi on suosittu vaihtoehto erityisesti sisäilmaongelmille herkistyneille perheille. Hirsitalo on turvallinen valinta terveydestään huolehtivalle ihmiselle.

Kaikista uusista tekniikoista huolimatta hirsirakentamisen ydin on edelleen sen raaka-aine, massiivipuu. Hirsitalojen historia maavaraisesta kodasta nykyaikaisiin massiivihirsisiin arkkitehtien taidonnäytteisiin on suomalaisen asumisen ja elämisen upea tarina.

PYYDÄ TARJOUS
TUTUSTU MALLEIHIN
MIKSI MASSIIVIHIRSI?