Hirsitalojen historiaa

Hirsitalot ennen ja nyt

Hirsirakentaminen on osa ihmiskunnan historiaa.

Suomesta löytyy yli 500 vuotta vanhoja hirrestä rakennettuja taloja ja kirkkoja.

Vanhimmat arkeologiset löydöt Iijokivarren Kierikistä kertovat, että jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua suomalaiset ovat tunteneet salvostekniikan kootessaan silloisiin asumuksiinsa hirsiä päällekkäin.

Aivan viime vuosina Suomessa on talonrakentamisen avainasiaksi otettu energiatehokkuus ja muuttuvien määräyksien vuoksi ovat useat hirsitalosta haaveilevat asiakkaat huolestuneet siitä, voidaanko hirsitaloja kohta enää rakentaa ollenkaan. Viimeisten energiamääräysten ansiosta on kuitenkin siirrytty yksittäisten energialukujen tarkastelun sijaan arvioimaan rakennuksien koko elinkaaren ympäristövaikutuksia ja tässä hirsitalojen ekologisuus tulee kokonaisuudessaan huomioiduksi.

Hirsisten omakotitalojen ja loma-asuntojen rakentaminen on siis edelleen hyvinkin mahdollista ja kasvattaa kokoajan suosiotaan!

 

Hirsikodista talonpoikaistiloihin

Ensimmäiset hirsirakennukset olivat vain kotia, mutta kehittyneemmässä vaiheessa maata vasten salvottiin muutama hirsikerta matalaksi kehikoksi. Tällaiset maavaraiset hirsikodat saattoivat olla jopa useita kymmeniä metrejä pitkiä.

Varhaisimmat hirsirakennusten arkeologiset löydökset ovat ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen lopulta, eli noin 1000–1500 vuoden takaa. Ahvenanmaalta ja Laatokan alueelta löytyneistä jäännöksistä voidaan hahmottaa rakennuksen keskeltä tulisijan paikka ja sivustoilla eri puolilla olevat ihmisten ja eläinten alueet. Näissä rakennuksissa kattoa kannattelivat pystyssä olevat pylväät, joiden varaan oli nostettu tukipuita. Katemateriaalina toimivat tuohi ja turve.

Kiinteän asutuksen yleistyessä, maanviljelys ja salvosrakenne kulkevat rinnakkain. Kotieläinten pito ja viljan käsittely edellyttivät kunnollisia rakennuksia. Ensimmäiset löydökset varaamalla tehdystä hirsirakennuksesta ovat 1000-luvulta.

Ensimmäiset rauta-aikaiset rakennukset olivat savupirttejä, joissa oli multapenkki, maalattia, savella tiivistetyt hirsiseinät, yksi ovi, pienet luukut ikkunoina ja tuohi-turvekatto. Kurkihirren, muutaman katto-orren ja riukujen varaan ladottiin turve- ja tuohikate, joka pidettiin paikoillaan yläpuolisella riukukerroksella.

Lämmitys tapahtui kiukaalla, jonka päällyskivet oli tiivistetty savella. Savu kertyi korkean hirsikehikon yläosaan.

Myöhemmin savu johdettiin ulos puisen lakeisen kautta.

Luonnonvaloa huoneeseen tuli savuaukosta. Kahden hirren väliin koverretusta matalasta kiukaasta syntyvä savu pääsi ulos seinässä olevasta räppänästä. Vetoa vähennettiin pingottamalla valoaukkoihin sianrakosta tehty kalvo, jonka läpi ei nähnyt, mutta joka päästi lävitseen valoa. Pimeään aikaan poltettiin päreitä. Savupirtti oli melko yleinen asumismuoto Suomen syrjäseuduilla vielä 1900-luvun alussa.

1500-luvun paikkeilla tulivat Suomeen ensimmäiset savupiipulliset rakennukset ja lasi-ikkunat. Kun savunpoisto tehostui tuli varsinkin kamareista matalampia ja välikatto muuttui tasaiseksi. Perushuoneena pysyi tupa, jossa valmistettiin ruoka, syötiin, tehtiin käsitöitä ja nukuttiin. Tämän rinnalle tuli kuitenkin erillisiä huoneita, esim. isäntäväen makuukamari, vierashuone ja isommissa taloissa sali.

1600-luvulla sali oli jo kaikissa säteritiloissa (verovapaa tila, joka varusti ratsusotilaan armeijaan) ja 1800-luvulla Hämeessä ja Satakunnassa isoissa talonpoikaistaloissa saattoi olla niitä kaksikin.

Kaikkina aikoina on varallisuuden ja tarpeiden mukaan rakennettu eri tarkoituksiin erilaisia tiloja. Vaatimattomissa yksitupaisissa rakennuksissa on ollut vähintään porstua, mutta suuremmissa taloissa lisäksi parikin kamaria. 1600-luvulla yleistyneessä parituvassa on ratkaisu enemmän symmetrinen: perusmallissa taloon tullaan sisälle keskellä olevan porstuan kautta, jonka takana on mahdollisesti pieni porstukamari. Sisäänkäynnin molemmin puolin on isot huoneet, joista toinen oli aluksi kylmä varastohuone, mutta myöhemmin molemmat saattoivat olla lämmitettäviä huoneita. Eri kokoisilla taloilla on huoneiden käyttö vaihdellut: vaatimattomalla torpalla on saman katon alla voinut olla tupa ja sauna, kun isossa pohjalaistalossa on ollut kaksi tupaa, kaksi kerrosta ja useita kamareita. Toista tupaa on käytetty puhdetöiden tekemiseen, varastona ja isojen tapahtumien juhlatilana.

Sali oli ensimmäinen huone, joka sai kaakeliuunin. Aluksi ne olivat suoralla ulos vievällä hormilla, mutta 1800-luvun lopulla yleistyi nykyisen kaltainen paloilman kierrolla varustetut uunit. Hieno kaakeliuuni sai rinnakkaismuodoksi tiilestä tehdyn, mutta rappauspintaisen uunin.

Talontarkastussääntö vuodelta 1681 määräsi, että yhden manttaalin (1600-luvun verotusyksikkö) kokoisilla talonpoikaistiloilla miespihaan kuului tupa kamareineen, isoissa taloissa vierastupa sekä ruoka- ja jauhoaitta, kärryvaja, porttiliiteri ja käymälä. Karjapihaan tuli sijoittaa talli, navetta, lammasnavetta, sikala ja ladot. Saunat ja kuivatushuoneet piti tehdä tulipalovaaran vuoksi kokonaan ydinpihan ulkopuolelle.

Kierikki
Yli-Iin Kierikkikeskuksessa pääset tutustumaan muun muassa kivikauden asumuksiin. Kierikkikeskuksen palkittu päärakennus on Aihkitalojen valmistama.
 

Salvos = Hirsien nurkkaliitos. Salvos voi olla pitkä tai lyhyt.

 

Varaus tarkoittaa alapintaan veistettyä uurretta, jonka tarkoituksena on muun muassa ohjata hirren halkeilua.

 

Kurkihirsi = Katon harjalla pitkittäissuuntaan kulkeva tukihirsi.

 

Lakeinen = Katossa oleva aukko, josta savu pääsee ulos.

kirkko

Aihkitalojen kotipaikan Tervolan vanha hirsikirkko on rakennettu vuonna 1687 ja se on palvellut tervolalaisia jo yli 300 vuotta.

1800-luku: työväen ja porvarien talot

Teollistumisen käynnistyttyä Suomessa 1800-luvun puolivälissä, alettiin hirrestä rakentaa uudentyyppisiä kaupunkirakennuksia porvariston tarpeisiin. Perusratkaisu ei ollut enää maalaismainen tupa, vaan enemmän karoliinista pohjaratkaisua hyödyntävä malli, jossa asunnossa oli seurustelutilat, makuutilat ja keittiö. Vuosisadan loppua kohden rakennustekniikka mutkistui ja kansallisromantiikan hengessä taloissa oli kiemurtelevia portaita, ulokkeita ja torneja. Myös asuinkerroksia tai tasoja saattoi olla useita.

Varakkaiden porvarien rakennusten rinnalla syntyi tehtaiden yhteyteen työläiskortteleita, jopa isoja kahdeksan perheen hirsisiä "kasarmeja", joissa oli perhettä kohden huone ja keittiö. Pesutilat ja WC:eet olivat pihan perällä.

 

Hirsirakentamisen perinne eli aina 1940-luvulle ja on nyt kasvattamassa suosiotaan

Erilaisia hirsirakennuksia rakennettiin pitkälle 1900-luvulle, mutta vuosisadan alussa rakennuskirjallisuus esitteli rankarunkoisen talon, jossa kakkos-nelosesta tehdyn rungon eristeenä on sahanpuru. 1940-luvulla jälleenrakennusajan talojen ohjeissa esiteltiin ensin rankarunko, mutta silti moni rintamamiestalo on kuitenkin hirrestä tehty, sillä se osattiin varmasti.

Höylähirsi oli ensimmäinen teollisesti valmistettu hirsituote.

Hirren muoto vaihteli tekijän mukaan ja muodon paremmuudesta kilpailtiin. Esivalmistus tuotannossa oli aluksi vain hirren höylääminen. Tappireiät ja nurkkalukot tehtiin vielä käsin.

Tuotteet kuitenkin kehittyivät vauhdilla ja jo 1960-luvulla hirsiprofiili ja nurkkalukko olivat lähes nykyisen kaltaisia. Suomalaisen teollisesti valmistetun hirsituotteen vienti alkoi vuonna 1958, kun suomalainen teollisesti tuotettu sauna esiteltiin Brysselin maailmannäyttelyssä.

Teollisen valmistuksen kehittely keskittyi pitkään tuotannon eteenpäin viemiseen ja hirsi jäi vähemmälle huomiolle. Kun tuotanto saatiin halutulle tasolle, alkoi myös hirsien ja hirsitalojen kehitys.

Tänä päivänä onkin laaja valikoima erilaisia hirsituotteitta joista rakentaja voi mieleisensä valita.

Nykyisin lämmöneristysvaatimukset hirsitalossa ratkaistaaan hirren paksuutta kasvattamalla ja kompensoinnilla muissa rakenneosissa, kuten ikkunoissa, ovissa ja eristevahvuuksissa. Ainoastaan seinän paksuus ei ole määräävä tekijä, vaan rakennuksesta lasketaan kokonaislämmöneristävyys. Kun hirren paksuus on yli 180 mm, hirsipinnan näkyviin jättäminen kummaltakin puolelta ainakin suurimmassa osassa rakennusta on mahdollista.

Tämän päivän tiukat energiatehokkuusmääräykset ovat johtaneet siihen, että pyritään rakentamaan aina vain tiiviimpiä ja energiatehokkaampia taloja, joista ei ole riittävästi kokemusta. Väärien rakenneratkaisujen ja liian tiukkojen tiiviysvaatimusten myötä on rakennusten homeongelmat lisääntyneet ja sen myötä ihmisten yliherkkyydet kasvaneet.

Hirsitaloissa homeongelmien riski on niiden selkeän seinärakenteen vuoksi pieni. Siksi aito hirsitalo onkin turvallinen valinta terveydestään huolehtivalle ihmiselle.

 

huvila
 

Höylähirsi on teollisesti valmistettu hirsityyppi. Hirren ulko- ja sisäsivut on höylätty tasaisiksi, ainoastaan hirsikerrosten välisiin saumoihin jää koko seinän ulkonäölle leimaa antava ura.

 
moderni